6-LUOKKA, NAISET

Jenna Harjunen (-89)
Valmentaja: valmentaa itse itseään Mira Keräsen ja Pertti Sahlbergin avustuksella.

Mira Keränen (-86)
Valmentajat: Mira Keränen, Päivi Granholm, Hanna Kiviharju, Pertti Sahlberg ja Sari Mustajärvi.

Olen kilpa-aerobicin kolminkertainen Suomen Mestari (FIG) ja valtio-opin opiskelija Turun yliopiston yhteiskuntatieteen laitokselta. Syksyltä 2009 minulla on EM-kisoista 15. sija, kevään 2008 MM-kisoista 22. sija. Ainoana kilpa-aerobiccarina minut on valittu mukaan Svoli 2012 -huippu-urheiluprojektiin: 2012 MM-kisat ovatkin päätavoitteeni.

Rehellisenä ja reiluna urheilijana haluan antaa Suomen aerobicille kaiken, mitä minusta löytyy. Teen sen oman tiimini ehdoilla: rauhassa rakentaen, rennosti ja nauttien.

Siiri Lehtiö (-88)
Valmentajat: Jenni Jeromaa-Alho ja Mari Numminen.

Olen 21-vuotias ja opiskelen Turun ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Aloitin aerobicin noin reilu vuosi sitten sillä se tuntui luonnolliseltavaihtoehdolta telinevoimistelun jälkeen. Laji on minulle vielä melko uusi ja kovin montaa kisaa ei ole takana.Tämän hetken tavoitteena onkin kehittää omia taitoja ja päästä lajiin sisälle. Tulevaisuuden tavoitteena on kuitenkin päästä maajoukkuerinkiin ja edustaa suomea kansainvälisissä kisoissa.

Aino Nurminen (-91)
Valmentajat: Jenni Jeromaa-Alho ja Mari Numminen.

Opiskelen Aurajoen urheilulukiossa ja kirjoitan ylioppilaaksi nyt keväällä 2010. Olen harrastanut aerobiccia vuodesta 2005 lähtien ensin joukkueessa ja nyt yksilönä. Sitä ennen harrastin telinevoimistelua 7 vuotta. Valmennan myös seuramme nuoria aerobiccaajia. Tavoitteenani on tehdä hyvät suoritukset kisoissa ja nauttia tekemisestä!

Pauliina Raatikainen (-90)
Valmentajat: Jenni Jeromaa-Alho ja Mari Numminen.

Aloitin aerobicin vuonna 2006. Opiskelen Turun ammattikorkeakoulussa markkinointia urheilijalinjalla. Toimin myös valmentajana rytmisessä voimistelussa ja aerobicissa. Saavutuksia aerobicissa: 2007 AG II SM 2., 2008 naisten SM 3., 2009 naisten SM 5. Maajoukkueringissä vuodesta 2007. Tavoitteenani on menestyä Suomessa ja ulkomailla.

Saija Saarinen (-86)

Olen harrastanut kilpa-aerobicia vuodesta 2001 lähtien. Harjoittelen n. 5–12 kertaa viikossa. Valmennan itse itseäni. Oman urheilu-urani lisäksi valmennan seuramme nuoria aerobiccaajia.